Ajan Lukko logo
Tilaajavastuu logo
Etusivulle
Yritys Ratkaisut Tuotteet Verkkokauppa Yhteystiedot Ajankohtaista
Ajan Lukko
 

 

Lemmenlukko

Ajan Lukosta -  lemmenlukot kaiverrettuna  <3

Maailmalta pikkuhiljaa Tampereellekin rantautumassa oleva lemmenlukko-ilmiö saattaa aikaa myöten johtaa siihen, että lukoille osoitetaan oma kaide. Toistaiseksi Tampereen kaupungilla asiaa seurataan kuitenkin sivusta.

Rakkauden sinetiksi Frenckellin patosiltaan on tällä hetkellä lukittu vasta muutama riippulukko. Kokemukset maailmalta kuitenkin osoittavat, että ilmiö saattaa houkutella nopeasti muitakin pariskuntia sinetöimään rakkautensa julkiselle paikalle, näkyvin seurauksin.

-Täytyy sanoa, että asia on uusi, sanoo rakennuttajainsinööri Petri Kantola Tampereen kaupungilta.

-Kyllähän tämä tässä mittakaavassa on vielä ihan hyväksyttävissä oleva ilmiö, mutta jos se yleistyy ja lukkoja alkaa ilmestyä kymmeniä tai satojakin, silloin asiaa on tarkasteltava uudelleen, Kantola toteaa.

Lukkojen paikkaa joudutaan vielä pohtimaan

-Mikäli lukkovillitys paisuu, yhtenä mahdollisuutena on osoittaa lukoille kokonaan uusi paikka, joka ei välttämättä ole edes Patosillalla. Tammerkosken rantamuurin kaiteesta voisi ehkä olla osoitettavissa pätkä tälle asialle, Petri Kantola pohtii.

Kysymys on pitkälti myös kaupunkiestetiikasta. Muutama lukko siellä täällä ei pilaa maisemaa, mutta jos lukkoa alkaa ilmestyä lukon viereen, se tuskin on enää kaunista.

Kysymykseen siitä, ovatko lemmenlukot ilkivaltaa, Kantola ottaa varovaisen kannan.

- Jos tämä sellaista on, niin kyllä sieltä lievimmästä päästä. Oma mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään pahaa, jos ilmiö pysyy hallinnassa ja lukoille voidaan osoittaa paikka, jossa ne eivät häiritse ketään.

 
Lemmenlukko

Lemmenlukko
12,00 €
Kaiverrus lemmenlukkoon
13,00 €
 
 
 
Mekaaniset ja sähköiset lukitusjärjestelmät »
<3 Lemmenlukko
ABLOY SMARTDISC
Abloy Control+
iLOQ Privus
Avainhallinta »
Ovi- ja porttiautomatiikka
Ovipuhelinjärjestelmät
Hälytysjärjestelmät »
Kulunvalvontajärjestelmät
Palosulku- ja palovaroitusjärjestelmät
Kamera- ja videovalvontajärjestelmät
Turvakartoitukset ja suunnittelupalvelut
Ikkunasuojaus
Asennus- ja huoltopalvelut
Rahoitusratkaisut
Huoltodokumentit
Huoltopalvelusopimukset
Lukostonhallinta
Ajan Lukko yhteistyössä
© 2011 Ajan Lukko Oy
Mainos- ja muotoilutoimisto Semio Oy, mainostoimisto Seinäjoki