Kiitos mielenkiinnostanne avainhallintapalveluamme kohtaan.
Ajan Lukolla on vuosikymmenten kokemus luotettavana toimijana sekä asiakkaidemme meille ulkoistamasta avainhallinnan ylläpidosta että asiakkaidemme käyttöön toimitetuista avainhallintaohjelmistoista.
Lukostonhallintamme tarkoittaa, että asiakkaan ei tarvitse tietää sarjoituksista ja ohjelmoinneista, vaan asiantuntijamme hoitavat suunnittelun ja toteutuksen asiakkaamme toimeksiannosta.
Toimipisteemme on helposti saavutettavissa hyvien parkkipaikkojen ja kulkuyhteyksien
varrella Tampereen Tammelassa. Myymälämme on avoinna arkisin klo 8-16 välillä ja
puhelinpalvelumme klo 8-16.
Älykkään, suojatun ja noutajasta valokuvan tallentavan avainkaapin avulla voimme hoitaa avainhallintaa käytännössä joka päivä, myös viikonloppuisin (kaupan aukioloaikojen mukaan) viereisen K-Marketin tuulikaapissa sijaitsevalla Livion-avainautomaatillamme. Kaapin lokeroiden sisältö valokuvataltioidaan ja voimme todentaa mitä sinne palautuu myös etänä; reaaliajassa tai tallenteilta. Tätä ovat arvostaneet erityisesti vuokrayhtiöt joiden vuokralaiset tulevat kaukaa ja yleisten aukioloaikojen ulkopuolella.
Ohjelmistojen ja palvelujen hinta muodostuu monista eri tekijöistä. Täytättehän oheisen esikartoituslomakkeen niin voimme tarjota parhaan ratkaisumallin juuri teidän tarpeeseenne.
Kiitos!
|
|
|
|
Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Hämeenkyrö, Orivesi, Pälkäne, Ylöjärvi Sastamala, Valkeakoski, Kyröskoski, Akaa, Toijala, Viiala, Sahalahti